Etelä-Suomen nurmipäivät 29.8. Askolassa ja 30.8. Hämeenkyrössä

Viljelijän Avena Berner järjestää yhteistyökumppaneineen kaksi nurmituotantoon keskittyvää tilaisuutta Askolassa ja Hämeenkyrössä. Korkealaatuisen rehun tuottaminen ja riittävän satotason saavuttaminen on ollut haasteellista kahtena viimeisenä kasvukautena. Näihin haasteisiin ja uusiin vaihtoehtoihin ja viljelymenetelmiin keskitytään nurmipäivien ohjelmassa ja asiantuntijoiden osastoilla. Ohjelmassa on myös NHK-Keskuksen nurmikoneiden työnäytöksiä. 

Kuivuus ja kuumuus ovat korventaneet tämän vuoden nurmisäilörehusatoja. Monilla nauta- ja lypsykarjatiloilla harkitaan jo eläinmäärän vähentämistä, sillä talven varalle on saatu kerättyä vain murto-osa tarvittavasta rehumäärästä. Perinteiset Suomessa viljeltävät nurmikasvit kärsivät helposti kuivuudesta, sillä niiden juuristo ei pysty ottamaan vettä kovin syvältä maaperästä. Hollantilainen nurmikasvien jalostaja Barenbrug on kehittänyt uusia pehmeälehtisiä ruokonatalajikkeita, joiden juuristo kasvaa yli metrin syvyydelle ja pystyvät hyödyntämään pohjamaan vettä ja ravinteita.

– Uusien lajikkeiden sulavuus ja maittavuus ovat huomattavasti parempia perinteisiin Suomessa viljeltäviin ruokonatalajikkeisiin verrattuna, toteaa Barenbrug Holland B.V.:n vientipäällikkö Jan Haalboom.

Syväjuurisena kasvi myös kuohkeuttaa maata jolloin veden imeytyminen maaperään paranee märissä olosuhteissa kuten viimekesänä. Uusia ruokonatalajikkeita esitellään nurmipäivien näyteruuduilla.

Kuuman ja kuivan kesän voittaja on rehumaissi

Maissin viljelyala on kasvanut viime vuosina tasaisesti, sillä 2010-luvun alussa maissia kasvatettiin Suomessa vain noin 100 hehtaarin alalla. Vuonna 2018 viljelyala on jo noin 1000 hehtaaria. Viljely ei rajoitu ainoastaan Etelä-Suomeen, vaan hyviä kokemuksia on saatu Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon korkeuksilla saakka. Maissista saadaan yhdellä korjuukerralla jopa selvästi suurempi sato kuin nurmesta kolmella niitolla, mikä vähentää työmäärää ja korjuukustannuksia. Tänä kesänä maissi on nauttinut lämmöstä ja odotettavissa onkin huippusato kuiva-ainepitoisuuden noustessa lähemmäs 20 tonniin hehtaarilla.

Maissin kasvu on voimakkaimmillaan vasta loppukesällä, kun yöt alkavat pidentyä. Korjuu ajoittuu yleensä syys-lokakuulle, jotta tähkät ehtivät kasvaa mahdollisimman suuriksi. Jos halla pääsee syksyllä yllättämään, maissi täytyy korjata viikon kuluessa pakkasesta, ettei se ala pilaantua. Lähes 4-metriseen maissikasvustoon pääsee tutustumaan nurmipäivässä Hämeenkyrössä.

Tervetuloa Nurmipäivä-tilaisuuksien kohteisiin:

29.8. klo 10-14, Nurmipäivä Marjo ja Ari Ahosen tilalla (Takametsäntie 223, 07680 Juornaankylä)

30.8. klo 10-14, Nurmipäivä Tiina ja Risto Linnainmaan tilalla (Trossitie 94, Hämeenkyrö)

Lisätietoa:

ProAgria Etelä-Suomi / Asko Laapas 040 721 9991

NHK-keskus / Paavo Pyhälammi 043 211 1164

Viljelijän Avena Berner / Jussi Peltonen 040 776 9729

Yara Suomi / Harri Nopanen 040 742 9980

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyritys, jonka laadukkaat koti-maiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Me Bernerillä tuotamme ja maa-hantuomme tuotteita ja palveluita, jotka tuovat ihmisten arkeen lisää hyvinvointia, ja jotka on tuo-tettu kaikin puolin kestävällä tavalla. Konsernimme liikevaihto vuonna 2017 oli 316,5 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 521. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suo-messa, tytäryhtiömme Ruotsissa ja Baltiassa. Lisätietoja: berner.fi.

Viljelijän Avena Berner on yhdessä suomalaisten viljelijöiden asiantunteva kumppani vilja- ja öljykasvikaupassa sekä maatalouden tuotantopanosten käytössä ja hankinnassa. Palvelemme sinua entistä monipuolisemmin tutuissa toimipisteissä eri puolilla Suomea. Kattavasta valikoimastamme löytyy mm. siemenet, kasvinsuojeluaineet, lannoitteet ja polttoaineet. Laajasta vastaanottopisteiden verkostostamme löytyy varma ja hyvä toimituspaikka vilja- ja öljykasvisadolle. viljelijänavenaberner.fi