Saavutimme kolmannen kerran parhaan Platina-tason vastuullisuuden kokonaisvaltaisessa EcoVadis -arvioinnissa. Pistemäärämme nousi viidellä ja kokonaispistemääräksemme tuli 84/100, mikä tarkoittaa, että olemme parhaan 1 %:n joukossa arvioiduista yrityksistä. Platina-tasoon vaadittiin vähintään 81 pistettä.
Olemme osallistuneet EcoVadis-arviointiin vuosittain nyt neljä kertaa. Pistemäärämme vuosittainen kasvu on osoitus vahvasta sitoutumisestamme vastuullisuuden systemaattiseen kehitystyöhön.
EcoVadiksessa arvioidaan kattavasti yrityksen koko vastuullisuuden johtamisjärjestelmä toimialasta riippuen maksimissaan 21 eri osa-alueella ympäristöasioihin, työ- ja ihmisoikeuksiin, eettisiin toimintaperiaatteisiin ja vastuulliseen hankintaan liittyen. Parhaan arvion osa-alueistamme sai ympäristövastuu 90/100 pisteellä. Kaikilla muilla osa-alueilla saavutimme 80/100 pistettä.
Arviointi tehdään poliitikoiden ja periaatteiden, käytännön toimenpiteiden ja tulosten perusteella.
Työkalu vastuullisuustyön kehittämiseen
EcoVadis-arviointi toimii hyvänä ja kattavana kolmannen osapuolen tekemänä arviona vastuullisuuden kokonais- ja yleistasosta niin meille itsellemme kuin esimerkiksi asiakkaillemme.
Arvioinnista saa vastuullisuuden kehitystyöhön selkeitä toimenpide-ehdotuksia ja se toimii hyvänä kirittäjänä kehitystyölle. Bernerin vastuullisuustyötä ohjaa Yhteiset vastuumme -vastuullisuusohjelma tavoitteineen.
Olemme myös itse liittyneet EcoVadiksen jäseneksi tänä vuonna kehittääksemme oman toimitusketjumme huolellisuusvelvoiteprosessia.
EcoVadis
EcoVadis on johtava kansainvälinen vastuullisuusarviointeja tekevä taho. EcoVadis on arvioinut yli 120 000 yritystä 180+maassa ja 220+ toimialalla.
Arviointikriteerit perustuvat kansainvälisiin yritysvastuukriteereihin, kuten Global Reporting , YK:n Global Compact:n ja ILO:n periaatteisiin ja yritysvastuun ISO 26000 -standardiin. Arviointia valvoo kansainvälinen tieteellinen komitea.