Puutarhakausi alkaa – 5 askelta esikasvatukseen

Kevään odotus on parasta aikaa aloittaa esikasvatus, joka antaa varaslähdön onnistuneeseen puutarhakauteen. Esikasvatus ei vain nopeuta sadon valmistumista, vaan se tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa itse juuri haluamiasi lajikkeita. Miten varmistetaan, että pienestä siemenestä kasvaa onnistunut sato? Lähtökohtana on kunnon perusta. Kotimainen GreenCare Taimimulta on suunniteltu erityisesti taimien kasvatukseen, ja sen avulla onnistuu niin aloittelija kuin kokeneempikin harrastaja.

Esikasvatuksen ensiaskeleet

Ensimmäinen askel esikasvatuksessa on siementen kylvö. Tiesitkö, että suurin osa siemenistä ei tarvitse valoa itääkseen? Idätyksen voi huoletta tehdä vaikka lämpimällä kylpyhuoneen lattialla. Lämpö edistää itämistä. Kun siemen on itänyt ja sirkkalehdet alkavat puska näkyviin, on aika siirtää taimet valoisaan paikkaan. Kasvivalosta saa apua, jotta kasvista tulee vahva.

Hyvä multa kasvattaa vahvat juuret

Esikasvatuksessa kasvualustan eli mullan laatu on yksi onnistumisen kulmakivistä. GreenCaren Taimimulta on suunniteltu erityisesti taimikasvatukseen. Se sisältää kaikki tarvittavat ravinteet, ja sen ilmava rakenne varmistaa taimien juuriston hyvän kehityksen. Taimimulta on rikastettu Grobiootti -maaperämikrobilla, joka tukee juuriston kasvua ja kasvien terveyttä. Sen avulla taimet saavat vankan alun ja ovat valmiita siirrettäväksi ulos puutarhaan tai kasvihuoneeseen.

”Esikasvatuksessa on tärkeää muistaa, ettei kasvualustaa saa päästää kuivumaan, mutta liiallista kastelua kannattaa välttää. Taimien kasvaessa on myös syytä huomioida, että ne tarvitsevat lisäravinteita, jos esikasvatusaika on pidempi kuin 4–6 viikkoa. Grobiootti-maaperämikrobit tukevat taimien vahvaa kasvua jo ensimetreillä,” muistuttaa Jussi Petäjä, Berner Oy:n kotipuutarhakategorian päällikkö.

Hyödyllisiä vinkkejä onnistumiseen

Idättämiseen tarvitaan muutakin kuin multa ja siemenet, mutta kaikkea ei tarvitse hankkia valmiina. Oleellista on huolehtia siisteydestä ja kasvuoloista. Puhdistetut istutusruukut ja laadukas multa, kuten Grobiootti Taimimulta, ovat hyvä alku. Ruukkuina voi hyvin käyttää kierrätysmateriaaleja, kuten tyhjiä maito- tai jogurttipurkkeja. Tärkeintä on varmistaa, että ruukuissa on salaojitus ja kastelussa ollaan tarkkoja, jottei taimien hento juuristo kärsi liiasta kosteudesta.

Nimikylttejä ei tarvitse ostaa erikseen, vaan lajikkeet voi merkitä esimerkiksi teipin ja vedenkestävän kynän avulla. Tällä tavoin kylvöt pysyvät järjestyksessä ja hoitotoimet helpottuvat. Tukinarut ja -kepit voi myös korvata itse tehdyillä ratkaisuilla, kuten oksilla tai muilla luonnonmateriaaleilla.

Puutarhavaraston vanhat ruukut ja idätysastiat pitää pestä huolella ennen uusien siementen kylvöä. Jos viljelykseen pääsee siementen tai likaisten ruukkujen pinnalta haitallisia mikrobeja, silloinkin Grobiootti Taimimulta on onnistunut valinta – Grobiootti-hyötymikrobien valtaamille juuristopinnoille ei noin vain tulla ryppyilemään.

Grobiootit pitävät vahvasti huolta omasta tontistaan, eivätkä päästä esimerkiksi taimipoltetta näivettämään juuri alkanutta kasvua. Laadukas multa sisältää elämää ja mullan uumenissa tehdään näkymätöntä työtä paremman kasvun puolesta.

  1. Valitse esikasvatukseen sopiva kasvatusastia, jossa on hyvä vedenpoisto.
  2. Kylvä siemenet taimimultaan pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Peitä siemenet kevyesti mullalla, mikäli siemenpakkauksessa niin ohjeistetaan.
  3. Pidä kylvöalusta tasakosteana.
  4. Siirrä taimenalut valoisaan paikkaan, kun siemenet ovat itäneet. Anna tarvittaessa lisävaloa kasvun tueksi.
  5. Kouli taimet isompiin ruukkuihin, kun ensimmäiset kasvulehdet ilmestyvät.

Esimerkkejä esikasvatukseen sopivista kasveista

  • Aloittelijalle: Tilli, basilika, retiisi ja samettikukka ovat helppoja kasveja, jotka itävät nopeasti ja tarjoavat nopeita onnistumisen kokemuksia.
  • Kokeneemmalle harrastajalle: Chili, tomaatit, paprikat ja kehäkukat vaativat hieman enemmän aikaa ja huolenpitoa, mutta palkitsevat runsaalla sadolla tai upealla kukinnalla.

Esikasvatus on helppo ja palkitseva tapa valmistautua kasvukauteen. Kun aloitat oikeilla välineillä ja kasvualustalla, onnistut varmasti! Lisätietoja GreenCaren Taimimullasta ja muista puutarhatuotteista löydät osoitteesta www.greencare.fi.

Media:

Jaa sosiaalisessa mediassa