Soilfoodin kiertotalouteen pohjautuvat kalkit nyt myös Viljelijän Avena Berneriltä

Viljelijän Avena Berner tulee toimimaan Soilfoodin kehittämien uusien kiertotalouteen perustuvien kalkkien jälleenmyyjänä Suomessa. Soilfoodin kalkit ovat teollisuuden sivutuotekalkeista jalostettuja korkealaatuisia kalkkeja.

– Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Soilfoodin kanssa. Haluamme olla vahvasti edistämässä maatalouden kiertotalousratkaisuja sekä tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset ratkaisut maan kasvukunnon parantamiseen ja sadon tuottamiseen, Viljelijän Bernerin liiketoimintajohtaja Kalle Erkkola kertoo.  

Soilfoodin kalkit ovat tuotteina selkeästi erilaisia kuin nykyiset markkinoilla olevat tuotteet. Ne ovat neutralisointikyvyltään tehokkaampia kuin perinteiset kalkit, ja siten asiakkaille merkittävästi kustannustehokkaampia. Osa niistä sisältää myös kasveille käyttökelpoisia ravinteita.

– Soilfoodin toiminnan kasvaessa on luontevaa hakea vahvoja kumppaneita, kuten Viljelijän Avena Berner. On hienoa, että kotimaisista sivuvirroista jalostetut korkea-arvoiset tuotteet kiertävät eteenpäin suomalaisen perheyrityksen kautta. Yhdessä tarjoamme asiantuntevan palvelun ja ratkaisut valtakunnallisesti, toimitusjohtaja Eljas Jokinen Soilfoodilta sanoo.

Viljelijän Avena Berner on Viljelijän Bernerin ja Avenan yhteinen maatalouskauppaa tekevä organisaatio. Soilfoodin kalkit on tilattavissa Viljelijän Avena Bernerin asiantuntijamyyjiltä, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.viljelijanberner.fi. Myös Soilfoodin omat asiantuntijat ovat jatkossa viljelijöiden käytettävissä.

Lisätietoja:

Kalle Erkkola
liiketoimintajohtaja, Viljelijän Berner
puh. 050 341 4848

Eljas Jokinen
toimitusjohtaja, Soilfood Oy
uph. 040 703 1442

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen kuuden liiketoiminta-alueen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 303,9 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 510. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa ja tytäryhtiömme Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Olemme sitoutuneet vastuullisuutemme jatkuvaan kehittämiseen. Lisätietoja: berner.fi.

Soilfood on orgaanisten lannoitteiden sekä maanparannusaineiden markkinajohtaja ja edelläkävijä Suomessa. Luomme kiertotaloutta, jossa teollisuuden sivuvirrat hyödynnetään maataloudessa. Samalla vähennämme ruokaketjun ympäristövaikutuksia ja olemme mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta. Vuonna 2016 perustettu yritys työllistää 30 henkilöä. Liikevaihtomme oli 5,2 miljoonaa euroa vuonna 2019. Lisätietoja: soilfood.fi